Edit 1.6. Yhteinen Pälkäne -hankkeen päätösseminaari pidettiin Luopioisissa huhtikuussa. Siellä tehtiin katsaus hankkeen aikana tapahtuneeseen, arvioitiin tavoitteiden toteutumista ja ideoitiin jatkoa. Olitpa siellä mukana tai et, toivomme, että vastaisit vielä tähän lyhyeen loppupalautekyselyyn.
Järjestämme yhteistyössä Pälkäneen kunnan ja Sydän-Hämeen Lehden kanssa sähköisten kalentereiden päivitys-illan. Tavoitteena on saada kaikki yleisölle avoimet tapahtumat kunnan tapahtumakalenteriin ja MeNyt-järjestelmään. Tämä tuo näkyvyyttä paitsi paikallisille tapahtumille, myös koko kunnalle.
Illan aikana tutustumme lyhyesti kalentereiden käyttöön ja syötämme tietoja kunkin omista tapahtumista opastetuissa pienryhmissä.
Pälkäneellä on jo pitkään kaivattu sellaista tapahtumalistausta, jossa olisi mahdollisimman hyvin koottuna kaikki Pälkäneen tapahtumat samaan kalenteriin. Yhteisen listan olemassaolo helpottaa tapahtumajärjestäjiä, kun he miettivät mille ajankohdalle sijoittavat oman tapahtumansa ja samalla se avaa mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä muiden tapahtumajärjestäjien kanssa.
Pälkäneellä järjestetään vuosittain ilahduttavan paljon erilaisia tapahtumia monien eri toimijoiden toimesta. Toisinaan kuulee harmiteltavan sitä, että omaa tapahtumaa suunnitellessa ei ole ollut tietoa siitä, mitä muuta esimerkiksi samalle viikonlopulle on tulossa. Yhteisen vuosikellon kokoaminen on koettu tarpeellisena ja nyt tähän tarpeeseen vastataan.
Ma 13.2.2023, klo 17.30-20.00 Nuijantalo
Kutsumme yhteen kaikki kylät, yhdistykset ja muut toimijat, jotka luovat eloa kuntaamme.
Ilmoittatutuminen on päättynyt. Onkkaalan ja Luopioisten tilaisuudet päätettiin yhdistää ja juhla järjestetään vain Luopioisissa. Tilaisuuteen on osallistumassa noin 30 ihmistä.
Syksyn ensimmäinen neljästä kyläillasta kokoontui Haltiassa
Syksyn kyläiltakiertue on startannut Luopioinen, Puutikkala ja Haltian kylän alueelta. Kokoonnuimme 8.9 Haltian Pappilan tunnelmallisessa väentuvassa kuulemaan kyläläisten mietteitä omasta asuinalueestaan.
Eri puolilla Pälkänettä järjestettävien kyläiltojen tarkoituksena on tiivistää kunnan ja alueiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Tervetuloa tapaamaan kyläläisiä sekä keskustelemaan alueen vahvuuksista ja kehittämiskohteista. Paikalla elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä sekä Yhteinen Pälkäne -hanketiimi.
Tämän syksyn ensimmäinen yhdistystoimijoiden yhteisöfoorumi järjestettiin Aitoon Honkalassa 13.9.22. Seuraava tapaaminen on Rautahovissa Rautajärvellä 23.11.22.
Ensimmäisen kerran teemana oli tutustuminen ja yhteistyö toiminnallisen tekemisen kautta. Vajaat parikymmentä osallistujaa pääsivät pareittain ratkomaan yhteisömysteeriksi nimettyä pulmapeliä ja siinä ohessa ideoimaan sitä, millainen yhteisöfoorumi on vuonna 2025.
Pälkäneen kunta ja Yhteinen Pälkäne -hanke kerää tietoa pälkäneläisten yrittäjien sosiaalisen median käyttöön liittyvistä koulutustarpeista. Kyselyn vastauksia käytetään sopivan koulutuksen järjestämiseksi. Kyselyyn vastaaminen vie vain pari minuuttia. Käythän täyttämässä kyselyn viikon 36 aikana osoitteessa, https://urly.fi/2LEY kiitos!